*

Emilia Kukkala Lokeroimattomia ajatuksia. Älä edes yritä.

Herrojen kanssa nuorisometsällä

Julkaistu 17.10. Pantterin puremia -blogissa

 

Sain mielenkiintoisen kutsun joitamia viikkoja sitten. Kutsu oli Väinö Tannerin Säätiön nuorten syrjäytymistä käsittelevälle luennolle Säätytalolle 16.10. Luennon nimenä oli "Kadonneen nuoren metsästys" ja luennolle kutsuttu lähinnä poliitikkoja, tutkijoita ja raharössejä.

Kaunis kiitos kutsusta, se oli hieno ele.

Valitettavasti jatkan kirjoittamista siitä huolimatta.

Luennon nimen "metsästys" kuulosti vähän pahaenteiseltä (ampuvatko ne heti vai kohta?), mutta avoimin ja uteliain mielin läksin matkaan. Ennen kaikkea ajattelin, että sehän hienoa, jos pääsen jossain välissä lyhyestikin tuomaan terveiset niiltä, ketkä puheenaiheenakin ovat.

Kaikkea sitä mieleen juolahtaakin.

Jo Sauli Niinistön aloituspuheenvuoro oli sanalla sanoen tyrmäävä. Miksi, siitä meillä oli paneelin vetäjän ja säätiön puheenjohtajan Lasse Lehtisen kanssa hieman eri näkemys. Lehtinen kuvaili tervehdystä sydämelliseksi ja sydämeenkäyväksi, minusta se oli kauniisti sanottuna patamusta. Sydämeenkäyvä se kyllä oli, mutta vähän samalla tapaa kuin moran terä.

 

Presidentti ja takaraivoja.  Kuvan oikeudet: Emilia Kukkala.

Presidentin puheen sisältö pähkinänkuoressa oli, että nuorten syrjäytyminen johtuu paskoista vanhemmista, jotka ovat niin tyhmiä, etteivät osaa, tai niin laiskoja, etteivät viitsi kasvattaa kakaroitaan.

Kiitos nyt sitten tästäkin.

Niinistö kaipaili myös lisää kuria ja "koko kylä kasvattaa" -mallia. Veikkaan, että moni muu ei yhtäläisellä innolla haikaile paluuta agraariyhteiskunnan kyylänaapurimalliin.

"Lapset oppivat mallista hyvinvointia tai pahoinvointia", kasvatuspsykologisoi hän myös. Ilmeisesti on siis niin, että monet vanhemmat ihan syyttä suotta pilan päiten opettavan lapsilleen pahoinvointia. Voi teitä, tyhmät vanhemmat!

"Kysymykseni on sellainen, joka maallikon sopii esittää: mitä juuri minä voin tehdä?"

Hyvä kysymys! Mutta hei, olet presidentti. Et voi vastata kysymykseesi kuten maallikko.

Niinistö voi tietysti kiertää kertomassa ihmisille, että opettakaa lapsillenne hyvinvointia älkääkä pahoinvointia. Itse kyllä näkisin jotenkin tuloksellisempana, että hän laatisi asiantuntijaryhmineen poliitikoille ja muille olosuhdevastaaville täsmäohjeita yhteiskunnallisen pahoinvoinnin vähentämiseksi. (Hetkinen, tuli jotenkin olo, että olen sanonut tämän joskus aiemminkin.)

Olen Niinistön kanssa samaa mieltä siitä, että "hyvä arki" niine "ihan tavallisine asioineen" on hyvinvoinnin perusta.

 

Tavallisia asioita by Ville Turkka. Kuvan oikeudet: Emilia Kukkala.

 

Mutta mikä on tavallisen hyvän arjen edellytys? Tämä kysymys tuntuu olevan kerta kaikkiaan liian vaikea päättäjien ja monien ns. asiantuntijoidenkin vastata, mutta voin auttaa: riittävä ja edes suhteellisen varma toimeentulo.

Harmikseni jouduin toteamaan, ettei presidentti edelleenkään tunnu ymmärtäneen, ettei monilla vanhemmilla ole mitään edellytyksiä järjestää mitään "hyvää arkea", vaikka monet yrittävät mahdottomissa olosuhteissa voimiensa ylikin. Harvempi ihan kiusallaan "opettaa pahoinvointia" lapsilleen. Toki poikkeuksiakin on, mutta sen sortin kusipäisyys taas ei katso luokkarajoja.

"Aikuisten on opittava muokkaaman arkeaa lapsen tarpeiden mukaan."

Nämä olivat presidentin terveiset kahta duunia painavalle yksinhuoltajalle, loppumattomaan kurjuuteensa flipanneelle tai duunista juuri fudut saaneelle velkataakkansa alla.

Olen samaa mieltä presidentin kanssa siitäkin, ettei "aikuisen paikkaa voi koskaan täyttää viranomainen". 

Mutta toisin kuin hän, en tyydy toivomaan, että kaikilla lapsilla olisi joku läheinen aikuinen, vaan kysyn: pitäiskö kenties tehdä jotakin, että niillä aikuisilla olisi edes alkeelliset mahdollisuudet täyttää paikkansa? Tällaisia kysymyksiä soisin presidentin ja päättäjien mieluummin kyselevän itseltään.

"Pitää olla rohkeutta tehdä toisin...rakennamme nyt oman aikakautemme yhteiskunnallista eheyttä", päätti presidentti puheenvuoronsa.

Se oli hyvin sanottu. Toivon, että hän itse ymmärtäisi, miten hyvin.

 

Pics or didn't. Kuva: Lilja Tamminen. Kuvan oikeudet hänen tai minun.

 

Muut puheenvuorot aloitti hienoa järjestöduunia syrjäytyneiden poikien kanssa tekevä Ville Turkka, jolta tosin syrjäytymiskampanjan kritiikki tuntui menneen täysin ohi. Turkka kertoi koskettavia selviytymistarinoita, joista hänellä oli elävä esimerkkikin mukana, kaikki kunnia ja kaikkea hyvää hänelle. Sen sijaan Turkan väitettä, että "kaiken sen pahan, mitä maailmassa nähdään" aiheuttaisivat vaikeasti keskittymishäiriöiset pojat, joita on ikäluokastaan 4-6 prosenttia, en todellakaan allekirjoita. Kuten en sitäkään, että - sinänsä hieno ja arvostettava - järjestötyö olisi joku patenttiratkaisu.

MLL:n edustaja Mirjam Kalland piti ehkä hieman yllättäen yhden skarpeimmista ja asiapitoisimmista puheenvuoroista muistuttaen, että perhekin elää tietyissä yhteiskunnallisisa olosuhteissa. Köyhyys ja koulutus periytyvät ja julkisten palvelujen leikkauksista on maksettu kalliisti paitsi rahassa, myös inhimillisen kärsimyksen määrässä mitaten. Kalland viittasi myös useisiin tutkimuksiin. Hänen ehdotuksiaan syrjäytymisen ehkäisemiseen olivat mm.: universaalit palvelut, laadukas peruskoulu, tukea pikkulapsiperheille.

Alkoi jo kuulostaa hyvältä!

Norjalaisen sosiologian professorin Håkon Leiulfsrudin pitkä ja seikkaperäinen puheenvuoro oli samansuuntainen. Hänkin muistutti, että kysymys on pitkälti siitä, miten järjestetään yhteiskunta lasten ympärillä.

Työministeri Lauri Ihalainen puolestaan kehui nuorisotakuuta (tästä lisää myöhemmin, mutta mainittakoon, että nuorisotakuuseen varatuista varoista valtaosa on yritystukea) ja toivoi sukupolvisopimukselle jatkoa. Hetkinen, minkä sukupolven vanhemmat niissä vanhainkodeissa nyt makaavatkaan? Ja kuinka moni minun sukupolveni ihminen tosissaan uskoo saavansa joskus eläkettä?

 

Mitä minä juuri luin? Kuvan oikeudet: Emilia Kukkala.

 

EK:n johtaja Leena Mörttinen toivoi tartuttavansa ihmisiin intoa vauhdittaa talouskasvua. Uutta yhteiskuntamalliakin hän kaipaili. Niin minäkin, mutta jotenkin luulen, että vähän erilaista. "Tulen maailmasta, jossa miljardit eivät ole mitään", hän hehkutti. Vau! Piffaatko meille pari? (Haluatko miljardööriksi? Mörttinen pisti Lehtistä paremmaksi!) "Jos ne on vihaisia, voisko ne olla myös nälkäisiä?" jatkoi hän miettien kansakunnan henkistä tilaa.

Kyllä, olemme. Ihan konkreettisesti.

Paneelin - jota ennen presidentti ja työministeri poistuivat - alkuun otettiin yleisökysymyksiä. Oli hyviä ja oli huonoja. Jälkimmäisiä edusti mielestäni eräänkin yrittäjän puheenvuoro, jossa hän harmitteli: "kaiken huippu on, että nuorille pitäisi maksaa tes:n mukainen palkka".

Itse törötin alusta asti puheenvuoroja jakavan Lasse Lehtisen edessä käpälä vaativasti pystyssä, mutta hän tuntui näkevän kaikkialle muualle paitsi eteensä. Kun mikin handuun lopulta sain ja pystyyn kampesin, julisti Lehtinen kierroksen päättyneeksi. Ehkä hänellä tosiaan on huono näkö.

Käytännön järjestelyistä luennolla vastannut hämmentynyt herrasmies pahoitteli kovin viedessään kapulani käskystä ja lähi-istuvaiset pukumiehet hymyilivät jokseenkin osanottavaisesti.

Ki-toos.

 

Lasse-setä on hyvin mietteliäs. Kuvan oikeudet: Emilia Kukkala.

 

Asiani, jota tulin Tampereelta asti sanomaan (kuriositeettina: koko päivän kestänyt reissu maksoi saman verran kuin on viikoittainen ruoka- ja taloustavarabudjettini), olisi ollut:

Niin kauan kuin ette myönnä, että syrjäytymisen taustalla on ensisijaisesti luokkayhteiskunnan vahvistuminen, säätykierron pysähtyminen ja hyvinvointivaltion määrätietoinen purku - jotka taas ovat seurausta harjoittamastanne jenkkiapinoidusta uusliberalistisesta politiikasta - ette taida asialle mitään.

Ennemmin tai myöhemmin - todennäköisesti myöhemmin, suomalaiset kun ovat tunnetusti sitkeitä, mutta taipuvaisia, siis katajaisia - homma tulee räjähtämään käsiin. Sen voin luvata.

Sillä mitä muuta voi seurata siitä, ettei yhteiskunnan hyvinvoivalla osalla ole enää minkäänlaista käsitystä siitä, miten huonompiosaiset elävät?

Luento - muutamista virkistävän asiantuntevista asiantuntijapuheenvuoroista huolimatta - valitettavasti vahvisti pelkoni, ettei heillä ole myöskään aitoa halua laajentaa ymmärrystään.

Eikä siinä. Se on heidän valintansa, josta he myös vastuun kantavat.

 

Np. "Syrjäytynyt nuori" soittaa kitaraa. Hyvin.

 

PS. Eilen 17.10. vietettiin asunnottomien yötä. Suomessa on 1500 asunnotonta nuorta. Todellinen luku on moninkertainen, koska nuorten asunnottomuudesta vain pieni osa näkyy tilastoissa. Kaikkiaan asuntoa vailla on Suomessa - pelkästään tilastojen mukaan - edelleen järkyttävät 8000 ihmistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat